1. adventti

Kirkonrotta oli herännyt aamulla kirkonkellojen soittoon. Se tarkoitti, että tänään oli sunnuntai ja silloin saisi kirkon juhlasalista keksiä. Se änkesi itsensä kuusen ohi, joka edelleen oli keskellä pihaa ja mikä kamalinta, kirkonrotan pesäkolon edessä. Se oli viikon aikana löytänyt hyvän reitin kuusen oksien lomasta kohti kirkon ovea. "Puh! Pitäisi kyllä jättää riisipuuron syönti vähemmälle!" se mietti katkoessaan oksia pullean masunsa tieltä. Kirkonrotta vipelsi kirkkoon sisään ja kohti juhlasalia mutta sen huomio kiinnittyi punaisiin lappusiin mitä oli ilmestynyt ympäriinsä.

"AD-VEN-TIN, JOU-LUN" se tavasi hölmistyneenä. Kirkonrotta hieroi päätään ja pohti mitä ihmettä nuo vaikeat sanat tarkoittivat. Se oli ehkä joskus kauan sitten, pienenä rottana, kuullut sanan JOULU mutta ei muistanut enempää. Se kipitti kirkkosaliin sisään ja oli lentää selälleen hämmästyksestä. Joka paikassa oli mitä ihmeellisempiä koristuksia. Ikkunalla kynttelikköjä, salissa kukkia ja urkuparvelta roikkui tutun näköinen hökötys.

"Se olikin ihka oikea tähti!" Kirkonrotta huudahti ihastuksissaan ja muisteli kuinka aikaisemmin oli potkaissut sen pesäkolonsa tieltä. Ihmisiä alkoi saapua kirkkoon ja kirkonrotta piilottautui kirkonpenkin alle odottamaan mitä tuleman pitää. Se kuunteli korvat höröllään kun koko kirkkosali puhkesi iloiseen lauluun.

 



"Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin Poika,
joka tulee Herran nimeen."

 

 

 

"Onpas tarttuva laulu!" Kirkonrotta mietti ja lauloi muiden mukana, omassa piilossaan penkin alla. Se katseli hämmästyneenä, kuinka valkoiseen pukuun pukeutunut ihminen sytytti kummallisen näköisestä kyntteliköstä vain yhden kynttilän.

 

 

 

"Adventista alkaa joulun odotus..." Valkoisiin pukeutunut ihminen puhui kovalla äänellä. Kirkonrotta kuunteli ihmetyksen vallassa. "Joulun odotus! Mikä on joulu? Koska se oikein tulee?" Kirkonrotan pieni pää oli täynnä niin monia kysymyksiä ettei se oikein tiennyt miten päin sen pitäisi olla piilossaan. Se lähti masu maata viistäen lujasti juoksemaan ihmisten jalkojen välistä kohti pesäpaikkaansa eikä edes huomannut pientä vihreää lappua, jonka se ohitti matkallaan.

Piparin tuoksua

"Sniff sniff nuuh nuuh" Kirkonrotan nenään leijaili aivan ihana tuoksu. Se kömpi pesästään unisena viiksikarvat väristen. "Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa... Piparia!" Kirkonrotta juoksi riemuiten urkuparvelta alas tutun tuoksun perässä. Keittiöstä kuului iloista puheensorinaa ja naurua. Kirkonrotta hiipi hiljaa lähemmäksi.

Keittiö oli täynnä lapsia leipomassa. Kirkonrotta kurkotti aina vain lähemmäksi kunnes sen nenä jo melkein kosketti pientä piparitaikinanpalaa.

Yhtäkkiä kaulin lätkäistiin taikinaan kiinni sellaisella voimalla, että rotta miltei lennähti taaksepäin. "Huh! Miten voi noin pienessä ihmisessä olla noin paljon voimaa!" Kirkonrotta mietti horjuen pöydän reunalla.

Lapset levittivät piparit uunipellille ja Kirkonrotta suhahteli salamana ohi kaulimien ja piparimuottien kohti uunia.

"Oih mikä tuoksu! Jospa nyt saisin pienen palas-" Kirkonrotta kerkesi juuri ja juuri hyppäämään pois alta, kun uuninluukku avattiin ja pelti katosi pimeään uuniin. "Niin lähellä... mutta niin kaukana" se tuumasi tuijottaen nenä lasissa kiinni uunin sisään. Rotta juoksi piiloon keittiön nurkkaan ja pitkään odotettuaan nukahti nälkä masussa kurnien.

 

***

 

Kirkonrotta heräsi jonkin ajan kuluttua hämärästä keittiön nurkasta ja silitteli surullisena pulleaa masuaan. "Voi kunpa saisin vähän murua rinnan alle, onkohan kaikki piparitaikina jo syöty?" Kirkonrotta kömpi piilostaan ja katsoi ylöspäin. Siellä, keittiön pöydän reunalla, oli kulhollinen pipareita. Kirkonrotta kipitti valtavan onnellisena pöydän jalkaa pitkin, kohti edessä häämöttävää piparikulhoa.

"Vihdoin! Oikeita pipareita!" Se myhäili tyytyväisenä posket täynnä piparia. Kirkonrotta söi pienen masunsa täyteen ja lähti kohti keittiön ovea. Tänä yönä se nukkuisi kirkon pihalla olevan tuijan alla ja vielä vatsa täynnä herkkuruokaa. Äkkiä rotta kuuli takaansa pientä rapinaa. Se kääntyi kiireen vilkkaa kannoillaan ympäri ja jäi suu auki tuijottamaan edessä olevaa näkyä.

Se näki keittiön pöydällä valkoisen rotan mupeltamassa piparia minkä kerkesi. Yhtäkkiä se katosi hännänpää vilahtaen paperipussin taakse.

Kirkonrotta hieraisi silmiään. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ettei se oikein uskonut todeksi, että kirkolla voisikin olla.... toinen rotta?

Kummallisia tapahtumia

Kirkonrotta heräsi aamulla kolostaan Puistolan kirkon pihalla. Se oli edellisyönä nukkunut urkuparvella, joten tapansa mukaan se käpertyi tutun tuijan alle nukkumaan viime yönä. Kirkonrotalla oli katsos monenlaisia rutiineja ja tapoja mitä se oli vuosien varrella pitänyt yllä Puistolan kirkolla. Aina joka toinen yö se nukkui urkuparvella huippusalaisessa paikassa ja joka toinen yö taas Puistolan kirkon tuijan alla, omassa pesässään. Se oli hyvin tarkka, että mitään muutoksia tähän tapaan ei saisi tulla. Mutta tänä aamuna kömpiessään puun alta pois sitä kohtasi suorastaan hirvittävä näky!

"Mitä ihmettä!" se huudahti. Kirkonrotta katsoi pöllämystyneenä eteensä ja hieroi unenpöpperöisiä silmiään. Sen kolon eteen oli joku ryökäle asettanut ison esteen. Kirkonrotta alkoi ängetä itseään kuusen oksien välistä eteenpäin. "Äh! Puh!" se ähisi mahduttaessaan masuansa ison oksan ohi.

Kirkonrotta kipitti polun toiselle puolella ja vilkuili taakseen isoa kuusta suuresti paheksuen. "Toivottavasti tuo katoaa tuosta pian! Pesään on päästävä nukkumaan ylihuomenna vaikka mikä olisi!" rotta mietti. Päätään pyöritellen se vilahti kirkon seinästä sisään lämpimään. Kirkonrotta vipelsi pitkin tuttua punaista laattalattiaa kohti urkuparvea, kunnes yhtäkkiä yksi sen tassuista astui johonkin liukkaaseen ja rotta makasi ketarat kohti kattoa keskellä lattiaa.

 

 

"Auts! Tämäkin vielä!" se mutisi päätään pidellen ja katsoi ympärilleen. "SEI-MEN PEIT-TO" se tavasi katsellen valkoista muhkeaa paperipussia. "Kukas tämä Seimi on ja mitä sen peitto täällä tekee?" se mietti. Kirkonrotta pudisteli pölyt turkistaan ja juoksi salamanvilkkaa portaat ylös urkuparvelle. Se ryntäsi kohti salaista pesäpaikkaansa, kunnes sen juoksu taas tyssäsi kertalaakista.

 

"Ja mikäs omituinen hökötys tuo on! Kerrassaan outo!" Kirkonrotta puhisi ja polki jalkaansa lattiaan. Se potkaisi hökötyksen pois pesäkolonsa tieltä ja vilahti salaiseen paikkaansa. Kirkonrotan arki oli tähän asti ollut kovin sulavaa vanhoine rutiineineen, vailla sen kummempia kommelluksia. Mutta mitä kummaa nyt oli tapahtumassa...