Keittiö oli täynnä lapsia leipomassa. Kirkonrotta kurkotti aina vain lähemmäksi kunnes sen nenä jo melkein kosketti pientä piparitaikinanpalaa.
Yhtäkkiä kaulin lätkäistiin taikinaan kiinni sellaisella voimalla, että rotta miltei lennähti taaksepäin. "Huh! Miten voi noin pienessä ihmisessä olla noin paljon voimaa!" Kirkonrotta mietti horjuen pöydän reunalla.
Lapset levittivät piparit uunipellille ja Kirkonrotta suhahteli salamana ohi kaulimien ja piparimuottien kohti uunia.
"Oih mikä tuoksu! Jospa nyt saisin pienen palas-" Kirkonrotta kerkesi juuri ja juuri hyppäämään pois alta, kun uuninluukku avattiin ja pelti katosi pimeään uuniin. "Niin lähellä... mutta niin kaukana" se tuumasi tuijottaen nenä lasissa kiinni uunin sisään. Rotta juoksi piiloon keittiön nurkkaan ja pitkään odotettuaan nukahti nälkä masussa kurnien.
***
Kirkonrotta heräsi jonkin ajan kuluttua hämärästä keittiön nurkasta ja silitteli surullisena pulleaa masuaan. "Voi kunpa saisin vähän murua rinnan alle, onkohan kaikki piparitaikina jo syöty?" Kirkonrotta kömpi piilostaan ja katsoi ylöspäin. Siellä, keittiön pöydän reunalla, oli kulhollinen pipareita. Kirkonrotta kipitti valtavan onnellisena pöydän jalkaa pitkin, kohti edessä häämöttävää piparikulhoa.
"Vihdoin! Oikeita pipareita!" Se myhäili tyytyväisenä posket täynnä piparia. Kirkonrotta söi pienen masunsa täyteen ja lähti kohti keittiön ovea. Tänä yönä se nukkuisi kirkon pihalla olevan tuijan alla ja vielä vatsa täynnä herkkuruokaa. Äkkiä rotta kuuli takaansa pientä rapinaa. Se kääntyi kiireen vilkkaa kannoillaan ympäri ja jäi suu auki tuijottamaan edessä olevaa näkyä.
Se näki keittiön pöydällä valkoisen rotan mupeltamassa piparia minkä kerkesi. Yhtäkkiä se katosi hännänpää vilahtaen paperipussin taakse.
Kirkonrotta hieraisi silmiään. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ettei se oikein uskonut todeksi, että kirkolla voisikin olla.... toinen rotta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti