Jouluaatto

Kirkonrotta heräsi kolossaan urkuparvella. Oli jouluaattoaamu ja sen nenään leijaili valloittava riisipuuron tuoksu. Se kömpi pesästään ulos ja lähti kohti kirkon keittiötä. Mutta päästessään keittiöön ei riisipuuroa näkynyt missään. Se nuuski joka kolon mutta ei löytänyt riisinjyväkään. Kirkonrotta lähti suunnistamaan kohti kirkkosalia kun se kuuli ääneen selkänsä takaa.

"Stop tykkänään Kirkonrotta!"

Kirkonrotta kääntyi ympäri ja näki tutun vaalean rotan tuijottamassa sitä kädet vyötäisillä.

"Mihin oikein luulet meneväsi? Meillä on joulujuhla alakerrassa, höpsö!" se piipitti ja tarttui Kirkonrottaa tassusta.

"Keitä on 'me' ? Ja mihin me oikein mennään!"

"Näet kohta!" vaalea rotta huikkasi takanaan tulevalle Kirkonrotalle.

Rotat saapuivat lasten kerhotiloihin ja Kirkonrotta kohtasi ihmeellisen näyn.

Joukko erilaisia eläimiä oli kerääntynyt joulupöydän ääreen syömään riisipuuroa ja taustalla soi kaunis joululaulu.

 

"Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

 Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt,
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi."

"Keitä te oikein olette?" Kirkonrotta kysyi hämmästyneenä.

Eläimet kääntyivät katsomaan Kirkonrottaa ja yksi niistä, pieni siili, kipitti lähemmäs.

"Me olemme muiden kirkkojen kirkonrottia. Tosin, emme ihan rottia ole kaikki... Mutta ei sillä väliä! Minä olen Taavetti, kirkonsiili". Taavetti sanoi iloisesti ja ojensi tassunsa kohti Kirkonrottaa.

Kirkonrotta epäili hetken mutta tarttui sitten Taavetin tassuun.

"Kirkonrotta, päivää".

"Pelkkä Kirkonrotta? Eikö sinulla ole muuta nimeä?"

"Olen aina ollut vain Kirkonrotta, joten se on nimeni" Kirkonrotta sanoi.

"Ja minä olen Unelma" vaalea rotta sanoi posket punaisina.

Kirkonrotta katsoi vaaleaa rottaa uudessa valossa. Unelma seisoi joulukuusen edessä ja räpytteli silmiään. Kirkonrotta ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Yhtäkkiä Taavetti yskäisi.

"Tuota... siirtykäämme joulupöytään!"

Kaikki kokoontuivat pöydän ympärille ja alkoivat syömään riisipuuroa.

"Hyvää joulua kaikille! Nostakaamme glögimalja uuden ystävämme Kirkonrotan kunniaksi!" Taavetti sanoi ja nosti pienen pikarinsa ylös ja kaikki muut tekivät perässä.

Kirkonrotta hörppäsi makeaa glögiä ja tunsi kuinka lämpö levisi koko sen ruumiiseen. Ihan kuin Rottamuori olisi taas kietonut punaisen viltin pienen Kirkonrotan ympärille. Rotan valtasi onnellinen tunne. "Tätä se joulu on..." se mietti itsekseen ja hymyili.

"Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoon Poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen."

 

 

Tapaaminen enkelin kanssa

Kirkonrotta hieroi silmiään ja valo hiipui pikkuhiljaa pois. Se katsoi eteensä ja suureksi hämmästyksekseen näki vaalean hahmon istumassa kirkonpenkillä.

 

 

"Enkeli!" Kirkonrotta huudahti silmät pyöreinä. Enkeli kääntyi hymyillen rottaa kohti ja katsoi tätä pitkään.

 

"Älä pelkää Kirkonrotta, olen täällä kertomassa sinulle tärkeän viestin".

 

Kirkonrotta katseli hätääntyneenä ympärilleen. "Ai minulleko?" se kysyi ihmeissään. "Minähän olen pelkkä pieni rotta".

 

"Älä väheksy itseäsi, sinä olet Kirkonrotta. Sinut on asetettu Puistolan kirkolle heti kirkon valmistuttua. Sinulla on tärkeä tarkoitus." Enkeli sanoi lempeästi.

 

Kirkonrotta katseli häkeltyneenä enkeliä, joka kyykistyi rotan viereen ja laski kätensä tämän pään päälle.

 

"Sinä olet siunattu Kirkonrotta, olet vartioinut tätä kirkkoa kaikki nämä vuodet uskollisesti. Jumala haluaa palkita sinut hyvästä työstä. Minä olen Puistolan kirkon suojelusenkeli mutta tästä päivästä lähtien, se olet sinä".

 

Rotta tunsi kuinka ihana lämpöinen tunne levisi sen ruumiiseen ja yhtäkkiä sen turkkikin näytti kiiltävämmältä.

 

"Oih! En tiedä mitä sanoisin, tai mitä tehdä, minulla ei ole kokemusta enkelinä olemisesta. En ole edes suojellut kirkkoa tietoisesti. En edes tiedä mitä joulu on!" rotta parkaisi.

 

"Älä huoli mistään, voit aina pyytää apua, kun tarvitset sitä. Ja mitä jouluun tulee... minä kerron sinulle sen tarinan mikä jäi sinulta kesken muutama päivä sitten".

 

Enkeli polvistui alttarille ja alkoi puhumaan.



 

 

 

"Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.

 

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

 

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.  Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä."

 

 

Kirkonrotta kuunteli korvat höröllä ja viikset väpättäen enkelin kertomaa tarinaa. "Miten voit muistaa tuon kaiken ulkoa!"

 

Enkeli käveli rotan luokse ja hymähti. "Nooh... Olen kuullut sen parikin kertaa aikaisemmin. Mutta nyt minun pitää mennä. Älä murehdi, olethan sentään Kirkonrotta!"

 

Ja siinä samassa enkeli katosi suuressa välähdyksessä jättäen hämmentyneen Kirkonrotan keskelle kirkkosalia.

 



Joulu lähestyy

Kirkonrotta nuuhki konvehtikorillista keittiössä. "Ah! Mikä ihana tuoksu!"

Se näpisti yhden konvehdin ja kuljetti sen innoissaan keittiön nurkkaan piiloon. Siellä se onnessaan söi konvehdin suurella antaumuksella, nauttien joka suupalasta. Suklaan syötyään se tyytyväisenä hieroi masuaan ja puhdisti viiksiään suklaasta. Samalla Kirkonrotta tarkasteli konvehdin käärettä.

"Enkeli!" Se ihasteli. Kirkonrotta ei ollut koskaan nähnyt enkeliä mutta oli kuullut niistä paljon, kirkolla kun asusteli. Nyt se viikkasi kääreen siististi ja lähti kuljettamaan sitä urkuparvelle.

"Taas näin paljon ihmisiä! Kyllä tämä joulu selvästi kasvattaa ihmismäärää!" se mumisi mennessään. Se liikkui pitkin tuttua punaista laattalattiaa ja katseli mennessään kirkkosaliin.

Kirkonrotta kuunteli kuinka valkoisiin pukeutunut ihminen puhui joulusta, joulukuusesta ja pipareista. "Oi, onko tuo kuusi siis JOULUkuusi!" Kirkonrotta kuunteli korvat höröllään ihmisen puhetta.

"Kuinkas moni teistä lapsista odottaa jo joulua? Noin moni! Kyllä minäkin odotan joulua".

Jonkin ajan päästä Kirkonrotta näki kuinka ihmiset lähtivät kirkosta. Se päätti lähteä taas tutkimaan joulukuusta, nyt kun se oli saanut tietää, että tämä kuusi oli hyvin merkityksellinen joulun kannalta.

Se tepsutteli kirkon käytävää pitkin ja pysähtyi yhtäkkiä kuin seinään. Kirkkosali pimeni ja samassa se täyttyi niin kirkkaalla valolla, että Kirkonrotta sai siristellä silmiään...

16. luukku

Kirkonrotta nukkui riippumatossaan ja unessaan kulki menneisyyteen...

***

Joulu Puistolan kirkolla vuonna 1961

"Hyvää syntymäpäivää rakas pienoinen Kirkonrottani" Rottamuori sanoo ja ojentaa pienelle Kirkonrotalle pakettia. "Olet nyt vuoden vanha ja kohta jo iso rotta! Ja tiedätkös pikkuiseni, sinä et ole ihan mikä tahansa rotta. Mutta se selviää sinulle aikanaan. Ota tästä vähän joulupipareita niin kasvat!" Rottamuori työntää piparikasan Kirkonrotan syliin ja katsoo sydän pakahtuen kuinka pikkuinen rotta syö onnessaan piparia. Kirkonrotta avaa paketin ja sieltä paljastuu punainen villaviltti. Rottamuori kietoo viltin lapsensa ympärille ja hymyilee. "Ettei sinun tule kylmä, kun nukumme yöt tuolla ulkona puun alla".

***

 



Kirkonrotta avasi silmänsä pussukan sisällä. Se oli herännyt kesken unien ja venytteli haukotellen. "Olipas makoisat nokoset ja kummallinen uni! Melkein kuin...muisto?" se mietti. Siinä samassa se kuuli ääniä jostain aivan läheltä.

"No niin, aika avata 16. luukku! Kenen vuoro tänään on? Pikku Minna, tulepas tänne avaamaan joulukalenterin luukku!"

Kirkonrotta kuuli kuinka askeleet lähestyivät sen torkkupaikkaa ja yhtäkkiä pikku kätöset kietoutuivat rotan ympärille. Kirkonrotta kurkisti pussin suusta ulos ja näki kuinka sen edessä olevan lapsen ilme muuttui ilosta kauhuun sekunnin murto-osassa.

"IIIK! ROTTA!!" Tyttö kiljui ja rotta ponkaisi ulos pussista niin lujaa, että karvat vaan pöllysivät. Kirkonrotta juoksi henkensä edestä pakoon portaita ylös.

"Huh! Läheltä piti!" Kirkonrotta pyyhkäisi hikeä otsaltaan helpottuneena. Se pyyhälsi kohti urkuparvea ja pohti kovasti näkemäänsä unta. Äkkiä se pysähtyi mietteissään. "Kyllä minä muistan Rottamuorin ja punaisen viltin!". Muistot rakkaasta Rottamuorista tulvivat sen mieleen ja Kirkonrotta kipitti piilopaikkaansa. Siellä se pyyhki silmäkulmiaan ja muisteli pipareita, pientä pakettia ja punaista vilttiä.

Torkkupaikan etsintää

Kirkonrotta heräsi varhain sunnuntaiaamuna kolostaan urkuparvelta. Se oli koko edellisen päivän notkunut keittiön läheisyydessä sillä suntio oli keittänyt soppaa ja paistanut torttuja. Kirkonrotalle oli jätetty torttu sen piilopaikkaan ja se oli ollut siitä iki-onnellinen. "Yhteistyö suntioiden kanssa on oikein makoisa sopimus!" se oli miettinyt mutustaessaan torttua pianon takana.

Nyt se lähti venytellen kohti kirkkosalia miettien samalla löytäisikö se taas herkkuja jostain. Se asteli kirkkosaliin ja pysähtyi niille sijoilleen. "Joko tuolla palaa kolme kynttilää? Vastahan ne sytytti ensimmäisen!" Kirkonrotta kummasteli adventtikynttelikköä.

Kirkonrotta kurotteli kohti kynttelikkö mutta ei aivan yltänyt. "Hohhoijaa!" Kirkonrotta haukotteli ja mietti miksi se ylipäätään oli noussut ylös niin aikaisin. Se kipitti kuusen alle ja kääriytyi kerälle ottaakseen pienet nokoset. Jonkin ajan kuluttua se heräsi riemuisaan lauluun.

"Kello löi jo viisi,
lapset herätkää!
Juhani ja Liisi –
muuten matka jää.

Tässä vesimalja
silmät huuhtokaa!
Lämmin karhuntalja
reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä
silmät aukeaa.
Siin' on silmäin eessä
synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää,
loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina
kulkee kirkolle.
Taavetti ja Tiina,
nouskaa kannoille!

Mäenrinteen alla
talo törröttää,
joka ikkunalla
kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä
tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä
aina olla vois!"

Kirkonrotta hieroi silmiään ja näki kauhukseen kuinka kirkko oli ääriään myöten täynnä laulavia ihmisiä. Se piiloutui paremmin kuusen jalan taakse ja katseli ihmeissään kuinka koko sali lauloi yhdessä. Kirkonrotta lähti juoksujalkaa kohti kirkon ovea ja poukkoili ihmisten jalkojen seassa. Ovelle päästyään se kurkisti vielä olkansa takaa kirkkosalia.

"Höh! Täällä ei varmasti missään ole hyvää paikkaa torkuille tänään, niin paljon ihmisiä!" se pohti kulmat rytyssä ja lähti vipeltämään portaita alas. Kirkonrotta kipitti kohti jumppasalia. "Jospa siellä saisi olla edes tovin rauhassa!" se puhisi ja livahti ovenraosta sisään.

 

 

"Tai sitten ei.." Kirkonrotta mutisi paheksuvasti ja lähti takaisin portaita ylös. Se kipitti välikerroksen lasten kerhotiloihin ja katseli epäilevästi ympärilleen. "Hmm.. Ei ristinsielua näkyvissä" se totesi ja alkoi etsimään torkkupaikkaa. Äkkiä se hoksasi mukavan näköisen pussukan seinällä. "Oi tuohan on kuin riippumatto! Ja juuri minun kokoiselle rotalle sopiva!" se mietti ilahtuneena ja kiipesi pussukkaan nukkumaan...

Vaalean rotan tarina

Kirkonrotta katsoi suu auki edessään seisovaa vaaleaa rottaa. Se asteli lähemmäs ja alkoi nuuskimaan sitä nenä väpättäen.

"Kuka olet ja kauanko olet seurannut minua?" se tuhisi jännittyneenä.

"Rauhoitu Kirkonrotta, olen tullut vasta äsken tänne Puistolaan. Enkä ole viemässä sinun herkkuvarastojasi!" vaalea rotta sanoi hymyillen.

"Miksi sitten olet täällä?"

"Halusin tulla katsomaan Puistolan kirkon kuuluisaa Kirkonrottaa. Me muiden kirkkojen kirkonrotat kuulemme sinusta aina niin paljon".

"Jaa!" Kirkonrotta tokaisi hölmistyneenä. Se tiesi, että jokaisella kirkolla oli oma kirkonrotta mutta ei ollut ikinä nähnyt muita.

"Tiedätkö mitä nämä suntiot ovat, jotka vakoilevat meitä?" Kirkonrotta kysyi.

"Höpsö, suntiot ovat kirkonpalvelijoita. He huolehtivat kirkoista ja tietävät KAIKEN. Myös kirkonrottien olemassaolon. Minusta tuntuu, että suntiot yrittivät pitää sinun masusi täynnä ettet söisi enempää heidän tekemiä kakkuja." vaalea rotta kertoi.

"No mikä tämä joulu sitten on? Ja miksi en tiedä siitä mitään, vaikka olen asunut kirkolla jo vuosia".

"Etkö muista kuinka joka vuosi lähdet Kerttu-tätisi luo talvehtimaan? Siksi et ole kohdannut joulua aikaisemmin. Ja joulun salaisuus sinun täytyy löytää itse. Mutta tule mukaani niin annan sinulle vinkin."

Rotat lähtivät yhdessä vipeltämään portaita ylös, kunnes tulivat kirkon aulaan.

"Katsopa tuonne vitriiniin, siellä on kirja. Lue tuosta."

Kirkonrotta katsoi vitriiniin ja näki siellä auki olevan kirjan.

 

 

"Hei! Tämähän loppuu kesken! Missä on loput tarinasta!" Kirkonrotta kääntyi ympäri mutta vaaleaa rottaa ei näkynyt missään. Kirkonrotta vipelsi pitkin kirkkoa etsien toista rottaa mutta ei havainnut siitä edes hännänpäätä. Se kiipesi urkuparvellekin ja tähysti kirkkosaliin.

 

 

 



"Kuvittelinkohan koko toisen kirkonrotan olemassaolon? Tämä joulu saa minut ihan pois tolaltani!" se pohti ja raapi päätään.

 

Kirkonrotta kömpi pihalle ja mietti kaikkea kokemaansa. Tosiaan, se oli joka vuosi lähtenyt talvilevolle Kerttu-tädin luokse maan alle, mutta tänä vuonna Kerttu-täti oli pakannut laukkunsa ja ilmoittanut lähtevänsä etelän lämpöön talveksi. Kirkonrotalla oli siis edessään elämänsä ensimmäinen joulu.

Vakoilua

Viime aikoina oli kirkonrotan nenän eteen sattunut monenlaisia herkkuja. Sen tutussa paikassa juhlasalin pianon luona oli pipari.

Se oli löytänyt suklaakonvehteja niin urkuparvelta kuin pommisuojastakin.

Ja juuri tänään se oli löytänyt taas piparin keittiöstä.

Siitä lähtien, kun se oli itsenäisyyspäivänä salaa mussuttanut melkein koko kakun yksin niin oli herkkuja alkanut löytyä joka kolosta. Nyt se oli varma, että joku tiesi sen olemassaolosta.

Kirkonrotta pälyili salamyhkäisesti oikealle ja vasemmalle kirkon pihalla. Se katseli eteensä kohoavaa kirkon kellotornia ja lähti kipittämään sitä kohti.

 

 

Kirkonrotta oli ennenkin käynyt tornissa, mutta vain harvoin. Se ei välittänyt kovin korkeista paikoista ja paheksui suuresti meteliä, joka kirkon kelloista lähti joka viikko. Mutta hätätilanteissa se oli valmis käymään tornissakin. Kirkonrotta vipelsi torniin sisään ja kiipesi ensimmäiselle tasanteelle.

 

 

 

Se kurkisti tornista ulos ja jäi tarkkailemaan kirkon pihaa. "Täällä voin vakoilla tovin ihmisiä ja ehkä päästä jyvälle niiden toimista!" se tuhisi ja rouskaisi palan piparista, jonka se oli ottanut matkaevääksi. Yhtäkkiä se näki kuinka joku ihminen tuli ulos kirkon ulko-ovesta ja käveli pihalla olevan tuijan luo. Ihminen otti kourallisen suklaakonvehteja taskusta ja asetteli ne tuijan alle. Tämän jälkeen ihminen katosi takaisin kirkkoon.

 

Kirkonrotta lähti juoksujalkaa kohti kirkon ovea ja livahti sisään. Se kuuli kuinka joku käveli portaita alas, kohti kellaria, ja pinkaisi perään. Se seurasi ihmistä aina pohjakerrokseen asti ja jähmettyi paikoilleen katselemaan, kuinka ihminen otti kengät ja takkinsa pois ja lähti takaisin yläkertaan. Kirkonrotta kurotti kohti takkia ja katsoi nimikylttiä.

 

 

 

 

 

"SUN-TIO" se tavasi hämmästyneenä.

 

"Tottakai suntiot tietää olemassaolostamme" kuului ääni rotan takaa. Kirkonrotta kääntyi siinä salamassa ympäri ja näki vaalean rotan tuijottamassa sitä iso hymy kasvoillaan...

 





Itsenäisyyden iloja

"Kylläpä taas nukutti!" Kirkonrotta mietti ja rapsutti masuaan samalla. Se oli taas nukkunut urkuparvella, joka oli mukavan lämmin talvisin verrattuna ulkona nukkumiseen. Edellisiltana se oli löytänyt melkoisen määrän piparin murusia pöytien alta ja mussuttanut niitä myöhään yöhön. Kirkonrotta kiipesi urkuparven kaiteelle ja ihaili kaunista kuusta, joka aina jaksoi sitä hämmästyttää. "Kunpa tuo ei ikinä katoaisi tuosta. Ottaisin heti päiväunet kuusen alla rutiinikseni kerran viikossa!"

Kirkonrotta kipaisi urkuparven portaat alas ja nuuhki ympäristöään. "Joku uusi tuoksu!" se mietti ja porhalsi kohti juhlasalia. Kirkonrotan nenä johdatteli sen kohti juhlavaa pöytää.

 

 

"Oi mikä kakku!" se hämmästeli silmät pyöreinä.

 

 



"Nam!" Kirkonrotta otti askeleen kohti kakkua ja katseli sitä silmät loistaen. "Se on niin kaunis ja valkoinen, kuin lumi!" se pohti ja kaatui innoissaan kohti kakkua. Se söi hyvän aikaa ennen kuin se oli niin täynnä ettei saanut enää murustakaan uppoamaan.

Kirkonrotta hoiperteli pois kakun luota ja katseli edessään olevaa pientä kuusta. "Täälläkin on kuusi! Kuka näitä tänne istuttaa?" se pohti ja lyllersi masu turvoksissa kohti kuusta.

Kirkonrotta nukahti kuusen juurelle ja heräsi vasta, kun kuuli hirveän huudon pöydän luota. "Siis KUKA on syönyt meidän ITSENÄISYYSPÄIVÄN KAKUN!"

Kirkonrotta hipsutteli vaivihkaa pois juhlasalista ja kirkon ovesta ulos. Se ujuttautui pesäkoloonsa tuijan alle ja mietti "Onkohan tänään itsenäisyyspäivä? Silloin varmaan kaikkien itsenäisten rottien kuuluu tehdä itsenäisiä päätöksiä. Olipa hyvä päätös syödä se kakku".

Oi kuusipuu

Kirkonrotta heräsi kirkon pihalla olevan tuijan alta hirveään ääneen. "KRIIK KRIIK SHH SHH". Kirkonrotta hieroi silmiään ja kaivautui haukotellen pesäkolostaan ulos. Jotain oli oudosti. Kirkonrotta katseli ympärilleen ja huomasi, että pesän tukkeena ollut kuusi oli poistunut näkyvistä. Se kurkisti varovasti tuijan alta ja näki jotain merkillistä.

Kirkonrotta katsoi suu auki kuinka sen pesän edessä ollutta kuusta sahattiin vinhalla vauhdilla. "Mitä ihmettä!" se vinkaisi ja tuijotti kuinka kaksi ihmistä lähti raahaamaan kuusta kohti kirkkoa.

Kirkonrotta pyyhälsi ihmisten ohi kirkkosaliin ja piiloutui penkkien alle. Se nuuski kuusentuoksuista ilmaa viiksikarvat väpättäen ja katseli uteliaana kuinka kuusi vietiin kirkkosalin etuosaan. Kirkonrotta seurasi perässä.

"Miksiköhän ne laittavat kuusen tuoliin istumaan..." Kirkonrotta pohti ja katseli kuinka kuusta sovitettiin kuusenjalkaan. Se pälyili ihmeissään kirkonpenkin takaa ihmistä, joka kiinnitti isoa tähteä kuusen latvaan.

Kirkonrotta kiipesi uhkarohkeasti penkin selkänojalle tähystämään mitä tuleman pitää. Äkkiä ihmiset kerääntyivät kuusen ympärille. "Näyttää ihan siltä, kun nuo aikoisivat nostaa kuusen pys-" PAM! Kirkonrotta tunsi kuinka yksi kuusen oksista täräytti sitä otsaan ja yhtäkkiä kaikki pimeni.

 

***

 

Kirkonrotta räpytteli silmiään ja yritti kohdistaa katseensa johonkin. Hetken aikaa Kirkonrotta luuli näkevänsä epäselvän vaalean hahmon tuijottamassa sitä.

 

Mutta hahmo hävisi yhdessä silmänräpäyksessä ja rotta huomasi olevansa kuusen alla kirkkosalissa.

Kirkonrotta hieroi kuhmua otsassaan ja lähti kipittämään kirkkosalin käytävää pitkin. "Äh! Pitikin olla utelias ja tulla tänne nuuskimaan. En kyllä enää lähde pesäkolosta muuta kuin puuron tähden" se puhisi kiukkuisena. Kirkonrotta kääntyi vielä ovella katsomaan taakseen ja se häkeltyi niin, että sen korvatkin valahtivat alas.

 

"Oih! No kyllä tämä näky oli kuhmun arvoinen!" se hihkaisi onnellisena katsoessaan koristeltua kuusta. Se nuuhkaisi vielä kerran kuusen tuoksuista ilmaa ja katosi kirkon ovesta ulos.



Yllätys pianon takana

"Kyllä oli ihmeellinen viikonloppu!" Kirkonrotta mietti vipeltäessään pitkin urkuparven kaidetta alas. Se oli pohtinut koko yön joulua ja adventtia, niin ettei se oikein ollut edes kunnolla nukkunut. Se oli varma, että oli joskus kuullut sanan "joulu" muttei ollenkaan muistanut, että missä ja milloin. Se kipitti pitkin kirkon lattiaa, kunnes kohtasi kummallisen näyn.

"Mitä ihmettä! Näin paljon paketteja!" se huudahti hämmästyneenä ja meni nuuskimaan lähemmäs.

"LAH-JA LAP-SEL-LE" se luki isosta lapusta, joka oli kiinnitetty paketteihin. "Lahja lapselle! Sen täytyy liittyä tähän kummalliseen jouluun, joka saa aikaan kaikkea outoa täällä kirkolla" Kirkonrotta tuumasi mietteliäänä. Yhtäkkiä se muisti hetken omasta lapsuudestaan.

 Rottamuori ojentaa Kirkonrotalle pientä pakettia ja kaikkialla tuoksuu pipari...

Muisto tulvi Kirkonrotan mieleen ja sen rintaan kohosi lämpöinen tunne. Se lähti kiirehtimään kirkon ovesta ulos kunnes se kuuli puhetta keittiöstä.

"Laitetaan se riisipuuro nyt kiehumaan, että keritään tarjoamaan se ajoissa iltapäiväkerholaisille" sanoi tutun kuuloinen ääni keittiöstä.

Kirkonrotta pysähtyi niille sijoilleen. Sen silmät laajenivat ja nenä alkoi nykimään. "Riisipuuroa!" se vingahti ja lähti pikajuoksua kohti keittiötä. Kirkonrotan rakkaus riisipuuroa kohtaa oli kestänyt sen koko elämän. Se muisti, kuinka pienenä rottana se ei muuta ollut suostunut syömäänkään. Yhä edelleen riisipuuro oli jotain mikä sai sen pienen sydämen lyömään nopeammin.

Se kipitti pitkin pöydän reunaa ja piiloutui laatikon taakse.

"Huoh! Aina hyvää saa odottaa!" se pohti kulmat rytyssä laatikon takana. Se piileskeli hyvän tovin ja mietti haluaisiko se sokeria, kanelia vai molempia puuroonsa. Yhtäkkiä puurokattila nostettiin liedeltä ja vietiin pois. Kirkonrotta katseli kuinka kattila liikkui aina vain kauemmas keittiöstä.

"Voih!" se huokaisi ja ryntäsi kattilan perään. Kirkonrotta juoksi kohti juhlasalia ja piiloutui tuttuun paikkaansa, pianon taakse. Siellä sitä kohtasi hämmästyttävä näky.

"Onko tämä minulle?!" se parkaisi ja alkoi ahmimaan puuroa. Se oli tottunut piileskelyyn ja yksinoloon, eikä sille ollut ikinä tullut mieleen, että joku ihminen voisi tietää sen olemassaolosta...

1. adventti

Kirkonrotta oli herännyt aamulla kirkonkellojen soittoon. Se tarkoitti, että tänään oli sunnuntai ja silloin saisi kirkon juhlasalista keksiä. Se änkesi itsensä kuusen ohi, joka edelleen oli keskellä pihaa ja mikä kamalinta, kirkonrotan pesäkolon edessä. Se oli viikon aikana löytänyt hyvän reitin kuusen oksien lomasta kohti kirkon ovea. "Puh! Pitäisi kyllä jättää riisipuuron syönti vähemmälle!" se mietti katkoessaan oksia pullean masunsa tieltä. Kirkonrotta vipelsi kirkkoon sisään ja kohti juhlasalia mutta sen huomio kiinnittyi punaisiin lappusiin mitä oli ilmestynyt ympäriinsä.

"AD-VEN-TIN, JOU-LUN" se tavasi hölmistyneenä. Kirkonrotta hieroi päätään ja pohti mitä ihmettä nuo vaikeat sanat tarkoittivat. Se oli ehkä joskus kauan sitten, pienenä rottana, kuullut sanan JOULU mutta ei muistanut enempää. Se kipitti kirkkosaliin sisään ja oli lentää selälleen hämmästyksestä. Joka paikassa oli mitä ihmeellisempiä koristuksia. Ikkunalla kynttelikköjä, salissa kukkia ja urkuparvelta roikkui tutun näköinen hökötys.

"Se olikin ihka oikea tähti!" Kirkonrotta huudahti ihastuksissaan ja muisteli kuinka aikaisemmin oli potkaissut sen pesäkolonsa tieltä. Ihmisiä alkoi saapua kirkkoon ja kirkonrotta piilottautui kirkonpenkin alle odottamaan mitä tuleman pitää. Se kuunteli korvat höröllään kun koko kirkkosali puhkesi iloiseen lauluun.

 



"Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin Poika,
joka tulee Herran nimeen."

 

 

 

"Onpas tarttuva laulu!" Kirkonrotta mietti ja lauloi muiden mukana, omassa piilossaan penkin alla. Se katseli hämmästyneenä, kuinka valkoiseen pukuun pukeutunut ihminen sytytti kummallisen näköisestä kyntteliköstä vain yhden kynttilän.

 

 

 

"Adventista alkaa joulun odotus..." Valkoisiin pukeutunut ihminen puhui kovalla äänellä. Kirkonrotta kuunteli ihmetyksen vallassa. "Joulun odotus! Mikä on joulu? Koska se oikein tulee?" Kirkonrotan pieni pää oli täynnä niin monia kysymyksiä ettei se oikein tiennyt miten päin sen pitäisi olla piilossaan. Se lähti masu maata viistäen lujasti juoksemaan ihmisten jalkojen välistä kohti pesäpaikkaansa eikä edes huomannut pientä vihreää lappua, jonka se ohitti matkallaan.

Piparin tuoksua

"Sniff sniff nuuh nuuh" Kirkonrotan nenään leijaili aivan ihana tuoksu. Se kömpi pesästään unisena viiksikarvat väristen. "Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa... Piparia!" Kirkonrotta juoksi riemuiten urkuparvelta alas tutun tuoksun perässä. Keittiöstä kuului iloista puheensorinaa ja naurua. Kirkonrotta hiipi hiljaa lähemmäksi.

Keittiö oli täynnä lapsia leipomassa. Kirkonrotta kurkotti aina vain lähemmäksi kunnes sen nenä jo melkein kosketti pientä piparitaikinanpalaa.

Yhtäkkiä kaulin lätkäistiin taikinaan kiinni sellaisella voimalla, että rotta miltei lennähti taaksepäin. "Huh! Miten voi noin pienessä ihmisessä olla noin paljon voimaa!" Kirkonrotta mietti horjuen pöydän reunalla.

Lapset levittivät piparit uunipellille ja Kirkonrotta suhahteli salamana ohi kaulimien ja piparimuottien kohti uunia.

"Oih mikä tuoksu! Jospa nyt saisin pienen palas-" Kirkonrotta kerkesi juuri ja juuri hyppäämään pois alta, kun uuninluukku avattiin ja pelti katosi pimeään uuniin. "Niin lähellä... mutta niin kaukana" se tuumasi tuijottaen nenä lasissa kiinni uunin sisään. Rotta juoksi piiloon keittiön nurkkaan ja pitkään odotettuaan nukahti nälkä masussa kurnien.

 

***

 

Kirkonrotta heräsi jonkin ajan kuluttua hämärästä keittiön nurkasta ja silitteli surullisena pulleaa masuaan. "Voi kunpa saisin vähän murua rinnan alle, onkohan kaikki piparitaikina jo syöty?" Kirkonrotta kömpi piilostaan ja katsoi ylöspäin. Siellä, keittiön pöydän reunalla, oli kulhollinen pipareita. Kirkonrotta kipitti valtavan onnellisena pöydän jalkaa pitkin, kohti edessä häämöttävää piparikulhoa.

"Vihdoin! Oikeita pipareita!" Se myhäili tyytyväisenä posket täynnä piparia. Kirkonrotta söi pienen masunsa täyteen ja lähti kohti keittiön ovea. Tänä yönä se nukkuisi kirkon pihalla olevan tuijan alla ja vielä vatsa täynnä herkkuruokaa. Äkkiä rotta kuuli takaansa pientä rapinaa. Se kääntyi kiireen vilkkaa kannoillaan ympäri ja jäi suu auki tuijottamaan edessä olevaa näkyä.

Se näki keittiön pöydällä valkoisen rotan mupeltamassa piparia minkä kerkesi. Yhtäkkiä se katosi hännänpää vilahtaen paperipussin taakse.

Kirkonrotta hieraisi silmiään. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ettei se oikein uskonut todeksi, että kirkolla voisikin olla.... toinen rotta?