Itsenäisyyden iloja

"Kylläpä taas nukutti!" Kirkonrotta mietti ja rapsutti masuaan samalla. Se oli taas nukkunut urkuparvella, joka oli mukavan lämmin talvisin verrattuna ulkona nukkumiseen. Edellisiltana se oli löytänyt melkoisen määrän piparin murusia pöytien alta ja mussuttanut niitä myöhään yöhön. Kirkonrotta kiipesi urkuparven kaiteelle ja ihaili kaunista kuusta, joka aina jaksoi sitä hämmästyttää. "Kunpa tuo ei ikinä katoaisi tuosta. Ottaisin heti päiväunet kuusen alla rutiinikseni kerran viikossa!"

Kirkonrotta kipaisi urkuparven portaat alas ja nuuhki ympäristöään. "Joku uusi tuoksu!" se mietti ja porhalsi kohti juhlasalia. Kirkonrotan nenä johdatteli sen kohti juhlavaa pöytää.

 

 

"Oi mikä kakku!" se hämmästeli silmät pyöreinä.

 

 



"Nam!" Kirkonrotta otti askeleen kohti kakkua ja katseli sitä silmät loistaen. "Se on niin kaunis ja valkoinen, kuin lumi!" se pohti ja kaatui innoissaan kohti kakkua. Se söi hyvän aikaa ennen kuin se oli niin täynnä ettei saanut enää murustakaan uppoamaan.

Kirkonrotta hoiperteli pois kakun luota ja katseli edessään olevaa pientä kuusta. "Täälläkin on kuusi! Kuka näitä tänne istuttaa?" se pohti ja lyllersi masu turvoksissa kohti kuusta.

Kirkonrotta nukahti kuusen juurelle ja heräsi vasta, kun kuuli hirveän huudon pöydän luota. "Siis KUKA on syönyt meidän ITSENÄISYYSPÄIVÄN KAKUN!"

Kirkonrotta hipsutteli vaivihkaa pois juhlasalista ja kirkon ovesta ulos. Se ujuttautui pesäkoloonsa tuijan alle ja mietti "Onkohan tänään itsenäisyyspäivä? Silloin varmaan kaikkien itsenäisten rottien kuuluu tehdä itsenäisiä päätöksiä. Olipa hyvä päätös syödä se kakku".