Kirkonrotta hieroi silmiään ja valo hiipui pikkuhiljaa pois. Se katsoi eteensä ja suureksi hämmästyksekseen näki vaalean hahmon istumassa kirkonpenkillä.
"Enkeli!" Kirkonrotta huudahti silmät pyöreinä. Enkeli kääntyi hymyillen rottaa kohti ja katsoi tätä pitkään.
"Älä pelkää Kirkonrotta, olen täällä kertomassa sinulle tärkeän viestin".
Kirkonrotta katseli hätääntyneenä ympärilleen. "Ai minulleko?" se kysyi ihmeissään. "Minähän olen pelkkä pieni rotta".
"Älä väheksy itseäsi, sinä olet Kirkonrotta. Sinut on asetettu Puistolan kirkolle heti kirkon valmistuttua. Sinulla on tärkeä tarkoitus." Enkeli sanoi lempeästi.
Kirkonrotta katseli häkeltyneenä enkeliä, joka kyykistyi rotan viereen ja laski kätensä tämän pään päälle.
"Sinä olet siunattu Kirkonrotta, olet vartioinut tätä kirkkoa kaikki nämä vuodet uskollisesti. Jumala haluaa palkita sinut hyvästä työstä. Minä olen Puistolan kirkon suojelusenkeli mutta tästä päivästä lähtien, se olet sinä".
Rotta tunsi kuinka ihana lämpöinen tunne levisi sen ruumiiseen ja yhtäkkiä sen turkkikin näytti kiiltävämmältä.
"Oih! En tiedä mitä sanoisin, tai mitä tehdä, minulla ei ole kokemusta enkelinä olemisesta. En ole edes suojellut kirkkoa tietoisesti. En edes tiedä mitä joulu on!" rotta parkaisi.
"Älä huoli mistään, voit aina pyytää apua, kun tarvitset sitä. Ja mitä jouluun tulee... minä kerron sinulle sen tarinan mikä jäi sinulta kesken muutama päivä sitten".
Enkeli polvistui alttarille ja alkoi puhumaan.
"Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta.
Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä."
Kirkonrotta kuunteli korvat höröllä ja viikset väpättäen enkelin kertomaa tarinaa. "Miten voit muistaa tuon kaiken ulkoa!"
Enkeli käveli rotan luokse ja hymähti. "Nooh... Olen kuullut sen parikin kertaa aikaisemmin. Mutta nyt minun pitää mennä. Älä murehdi, olethan sentään Kirkonrotta!"
Ja siinä samassa enkeli katosi suuressa välähdyksessä jättäen hämmentyneen Kirkonrotan keskelle kirkkosalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti