"Mitä ihmettä! Näin paljon paketteja!" se huudahti hämmästyneenä ja meni nuuskimaan lähemmäs.
"LAH-JA LAP-SEL-LE" se luki isosta lapusta, joka oli kiinnitetty paketteihin. "Lahja lapselle! Sen täytyy liittyä tähän kummalliseen jouluun, joka saa aikaan kaikkea outoa täällä kirkolla" Kirkonrotta tuumasi mietteliäänä. Yhtäkkiä se muisti hetken omasta lapsuudestaan.
Rottamuori ojentaa Kirkonrotalle pientä pakettia ja kaikkialla tuoksuu pipari...
Muisto tulvi Kirkonrotan mieleen ja sen rintaan kohosi lämpöinen tunne. Se lähti kiirehtimään kirkon ovesta ulos kunnes se kuuli puhetta keittiöstä.
"Laitetaan se riisipuuro nyt kiehumaan, että keritään tarjoamaan se ajoissa iltapäiväkerholaisille" sanoi tutun kuuloinen ääni keittiöstä.
Kirkonrotta pysähtyi niille sijoilleen. Sen silmät laajenivat ja nenä alkoi nykimään. "Riisipuuroa!" se vingahti ja lähti pikajuoksua kohti keittiötä. Kirkonrotan rakkaus riisipuuroa kohtaa oli kestänyt sen koko elämän. Se muisti, kuinka pienenä rottana se ei muuta ollut suostunut syömäänkään. Yhä edelleen riisipuuro oli jotain mikä sai sen pienen sydämen lyömään nopeammin.
Se kipitti pitkin pöydän reunaa ja piiloutui laatikon taakse.
"Huoh! Aina hyvää saa odottaa!" se pohti kulmat rytyssä laatikon takana. Se piileskeli hyvän tovin ja mietti haluaisiko se sokeria, kanelia vai molempia puuroonsa. Yhtäkkiä puurokattila nostettiin liedeltä ja vietiin pois. Kirkonrotta katseli kuinka kattila liikkui aina vain kauemmas keittiöstä.
"Voih!" se huokaisi ja ryntäsi kattilan perään. Kirkonrotta juoksi kohti juhlasalia ja piiloutui tuttuun paikkaansa, pianon taakse. Siellä sitä kohtasi hämmästyttävä näky.
"Onko tämä minulle?!" se parkaisi ja alkoi ahmimaan puuroa. Se oli tottunut piileskelyyn ja yksinoloon, eikä sille ollut ikinä tullut mieleen, että joku ihminen voisi tietää sen olemassaolosta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti