"Mitä ihmettä!" se huudahti. Kirkonrotta katsoi pöllämystyneenä eteensä ja hieroi unenpöpperöisiä silmiään. Sen kolon eteen oli joku ryökäle asettanut ison esteen. Kirkonrotta alkoi ängetä itseään kuusen oksien välistä eteenpäin. "Äh! Puh!" se ähisi mahduttaessaan masuansa ison oksan ohi.
Kirkonrotta kipitti polun toiselle puolella ja vilkuili taakseen isoa kuusta suuresti paheksuen. "Toivottavasti tuo katoaa tuosta pian! Pesään on päästävä nukkumaan ylihuomenna vaikka mikä olisi!" rotta mietti. Päätään pyöritellen se vilahti kirkon seinästä sisään lämpimään. Kirkonrotta vipelsi pitkin tuttua punaista laattalattiaa kohti urkuparvea, kunnes yhtäkkiä yksi sen tassuista astui johonkin liukkaaseen ja rotta makasi ketarat kohti kattoa keskellä lattiaa.
"Ja mikäs omituinen hökötys tuo on! Kerrassaan outo!" Kirkonrotta puhisi ja polki jalkaansa lattiaan. Se potkaisi hökötyksen pois pesäkolonsa tieltä ja vilahti salaiseen paikkaansa. Kirkonrotan arki oli tähän asti ollut kovin sulavaa vanhoine rutiineineen, vailla sen kummempia kommelluksia. Mutta mitä kummaa nyt oli tapahtumassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti